Katto pään päälle

Vietimme viime viikon Havannan naapurissa upeissa maisemissa. Miehen päivät kuluivat raksalla hikoillessa, kun muu perhe ui, marjasti ja piti majataloa. Meillä kävi liuta vieraita ihmettelemässä Havannaa ja päivittelemässä projektia. Heitä myös rekrytoitiin onnistuneesti talkoohommiin. Kelit suosivat koko viikon ja helteetkin alkoivat viimein. Raksalla kului vettä ja aurinkovoidetta, mutta siitä huolimatta mies muistutti hummeria ensimmäisestä päivästä lähtien.

Viikonloppu vain siivottiin ja vietiin veneestä purettua kamaa kaatopaikalle.  Jotain sentään säilytettiinkin, kuten köysiä ja koristeeksi vanhat pelastusrenkaat. Tähänkin meni parilta henkilöltä 8h aikaa. Tarkoitus on merkitä Exceliin jokainen työtunti ja jokainen euro, joka Havannaan uppoaa, jotta määriä voidaan sitten kauhistella eikä aika kultaisi muistoja.

Konehuoneesta purettiin kaikki mahdollinen irtain pois, paitsi rikkinäinen puimurin merimarinoitu moottori jäi vielä paikoilleen. Se nostetaan jossain vaiheessa ilmeisesti kannen kautta pois. Viiden akun irroittaminen ja rahtaaminen aiheutti jo sekin muutaman hikitipan.

Maanantaina alettiin rakentaa telineitä, joiden päälle viritellään suojapressut. Havannaa tosiaan työstetään talven yli ulkona rannassa. Voisi kuvitella, että telineiden rakentaminen on nopeaa touhua, mutta kun sen tekee tarkasti ja pitkästä laudasta, niin kyllä siinä aikaa menee ja toimistotyöläisen lihakset tulevat kipeiksi.

Mestari Zen näytti kyntensä ja hänen johdollaan homma eteni kuin juna, ilman harha-askeleita. Puuta kannettiin, sahattiin ja ruuvattiin ihan tosissaan ja sitä kului yhteensä noin 700 metriä (kantavat osat pattinkia ja loput laudasta). Melkoista palapelin kokoamista ja tosi hauskaa. Ei tuntunut työltä ollenkaan, varsinkin kun mestari taitaa myös huumorin.

Tiistaina tapahtui jänniä, kun Havannan 11 metrinen masto katkaistiin. Koko perhe seurasi ihaillen, kun nosturin ja kahden ammattilaisen voimin masto siirtyi oikein nätisti lepäämään Havannan viereen.

Olemme pohtineet, poistetaanko masto lopullisesti, mutta tulleet siihen tulokseen, että tilalle laitetaan joku viisimetrinen tötsä. Maston poisto oli Zenille kova pala ja hän totesikin, että vene ilman mastoa on kuin mies ilman ...  venettä. Purjeita emme aio käyttää, mutta esteettisyys ja riippumatto sitä edellyttävät. Tällä kölipainolla yhdestä purjeesta ei olisi juurikaan hyötyä.

Keskiviikkona väsättiin portaat, joista tulikin kahden toimistotyöläisen taidonnäyte. Rakennelmaa myös vahvistettiin entisestään. Torstaina vedettiin pressua päälle sen verran, ettei vesi pääse enää kannelle. Loput pressut laitetaan kun tämä helleaalto loppuu ja sateen uhka lähenee.

Mestarin taktiikkana on korjata paattia osissa eli sitä mukaa kun vastaan tulee korjattavaa, niin se laitetaan kuntoon. Ensimmäiseksi veistetään kaaret liimapuupalkista, jonka jälkeen ne vedetään keltapassivoiduilla ruuveilla kiinni. Zen pitää huolen siitä, että paatti pysyy kasassa. Kansi jätetään vielä paikoilleen, eikä poisteta, kuten olimme kuvitelleet, koska se toimii hyvänä työalustana.

Havannalla hengaillessa tuli tavattua monia veneilijöitä ja neuvoja paatin kunnostukseen suhteen on sadellut. On hyödyllistä kuulla erilaisia näkemyksiä ja vaihtoehtoja, mutta kyllä pitää olla tyytyväinen, että olemme saaneet projektiimme huippuammattilaisen, jonka osaamiseen ja näkemyksiin voimme täysin luottaa. Havanna on hyvissä käsissä.

Kesälomapäiviä on vielä pitämättä ja niitä poltellaan sitten Havannalla (ja otetaan mieluusti aina kaikki kynnelle kykenevät mukaan talkoisiin, palkkana lähinnä kaljaa ja grillausta sekä lupauksia tulevista hienoista, yhteisistä reissuista Havannalla).

Päivitellään blogia aina kun ollaan saatu jokin vaihe valmiiksi ja siirrytään seuraavaan.

Mastoa nostamassa

Rappuset helpottamaan kulkua

Runko alkaa olla valmis

Pressua päälle

Sade ei riivaa enää kantta

Se muoto ja se nimi

”Lahjoitetaan troolari-projekti”. Kaikki kolme sanaa upposivat meihin. Varsinkin vauvavuoden univajeen ja New Yorkin matkan aikaeron pehmittäminä. Lahjoja on aina mukava saada, troolari oli meidän hullu unelmamme, emmekä ole koskaan pelänneet projekteja.

 

Seuraavassa hetkessä miehellä olikin jo myyjä luurin päässä. Puhelun jälkeen harkitsimme asiaa puoli tuntia ja soitimme takaisin kertoaksemme, että otamme haasteen vastaan. Myyjä pelotteli meitä parhaansa mukaan, mutta olimme vakuuttuneita, että tämä on meidän juttu. Luulen, että osasyy oli myös troolarin nimessä, joka vetosi erityisesti sikariharrastajamieheen.

 

Koko sinä viikonloppuna emme pystyneet puhumaan mistään muusta tai ajattelemaan mitään muuta. Mies suunnitteli laivalle house drinkiä ja minä ehdotin, että juhlitaan sillä meidän nelikymppiset. Mietimme, kannattaisiko rakentaa sauna. Ja tuleeko kannelle kaasu- vai hiiligrilli. Suunnitelmassamme kelluva kesämökkimme nököttäisi lähimmässä venesatamassa kävelymatkan päässä.

 

Huomasimme ilmoituksen torstai-iltana ja jo lauantaina meillä oli tiedossa hommaan mitä parhain venemestari. Kahdessa päivässä opimme jo tukun uusia sanoja ja google oli ahkerassa käytössä, tyyliin ”venesanasto reelinki”.  Halusimme tehdä kauppakirjan, joten hinnaksi sovittiin yksi euro ja paperit allekirjoitettiin seuraavalla viikolla. Pyörrytti, vatsaa nipisteli ja kurkkua kuristi samalla tavalla kuin ensiasuntoa ostaessa.

 

Homman todellinen luonne alkoi selvitä ainakin minulle vasta, kun viikkoa myöhemmin seisoin ensimmäistä kertaa Havannan kannella. Se ei ole vene. Sehän on laiva. Iso laiva. Miten sitä pystyy ohjaamaan? Miten sen saa pysähtymään?? Pelkästään kannella seisominen huimasi.

 

Sisätiloissa tajusimme, että edessä on paljon remonttia. Epäilimme, ettei koko hommaan ehkä kannattaisi edes ryhtyä. Venemestarimme on onneksi zeniläisyyden perikuva. Miehen kysymystulvan kohdatessaan hän vain myhäili eikä suostunut ottamaan kantaa veneen kunnosta suuntaan tai toiseen. Sama homma kahdella seuraavallakin kerralla. Odotellaan ja katsellaan. Annetaan rakenteiden kuivua. Vähänkö rasittavaa!

 

Muutaman viikonlopun aikana purimme rungon näkyviin, minkä jälkeen paatti on kuivatellut sateisessa kesässä pari kuukautta. Lopullinen tuomio siis oli, että ainoastaan runko jätetään ja sekin ilmeisesti lasikuidutetaan. Olen venemestarilta muutaman kerran ihmetellen kysynyt, mitä järkeä on lähteä rakentamaan venettä potkurin ympärille. Mitä Havannasta siis on jäljellä? Vastaukseksi olen saanut paljon myhäilyä ja yhden sanan:  ”Muoto”. Tämä on kuulemma joka tapauksessa ainoa oikea tapa kunnostaa vanha vene: purkaa se alkutekijöihinsä, jotta voi olla varma, mitä se sisältää.

 

Tässä siis ollaan: Meillä on veneen potkuri, muoto ja suureellinen nimi. Ja tavoite päästä ensi kesänä vesille. Odotamme malttamattomina, että projekti lähtee vihdoin huomenna toden teolla käyntiin, kun käytämme viimeisen yhteisen kesälomaviikkomme homman edistämiseen. Mestari Zenillä saattaa olla asiasta kuitenkin oma näkemyksensä...