Troolari M/S Havanna II: Sahanpurua ja suunnitelmia

Melkein pari kuukautta on kulunut edellisestä postauksesta. Edistystä on kuitenkin tapahtunut: Mestari Zen on saanut valmiiksi lähes kaikki kaaret, joista puuttuu enää suunnilleen vain konehuoneen puoleiset neljä. Lähes kaikki kaaret siis menivät uusiksi. Ihmetellä saattaa, miten alus (huom. olemme oppineet, että tämä on oikea termi) oikein on pysynyt kasassa. Maestro mittailee puuta öögalla ja ”yleensä se on sit ollut siinä”. Vaikuttavaa. Kunnioitettavaa. Hämmentävää.

Kansi on edelleen paikoillaan, mutta sen tukirakenteita on tehty alakautta, kaikki uusiksi nekin. Mestari teki kannen muodosta hieman kaarevan ihan esteettisistä syitä. (Oikeasti, kuinka moni remppamies miettii tuollaisia!) Moottori ja polttoainetankit nostettiin ulos kanteen tehdyn reiän kautta. (”Uuteen” Havannaan tehdäänkin luukku, josta koneen saa mahdollisen vaihdon yhteydessä pois ilman kannen hajottamista.) Nyt etsinnässä onkin osaava metallimies, joka pystyisi hitsaamaan meille uudet rosteritankit. Vinkkejä otetaan vastaan!

Havanna on nyt lähes kokonaan huputettu ja lisäksi se on vedetty neljällä hihnalla kiinni pukkeihin. Näin olemme valmiina kohtaamaan syksyn ja talven myrskyt.

Blogihiljaisuudesta huolimatta olemme rampanneet siivoamassa ja kantamassa tavaroita vähintään joka toinen viikonloppu. Siitä on kuulemma ollut ihan kunnolla apua, kun Zen pääsee aina puhtaaseen paattiin ähräämään. Rojua ja sahanpurua tulee kyllä tässä vaiheessa paljon!

Olemme myös miettineet kustannuksia ja lähinnä sitä, mistä voisi nipistää. Aluksi ajateltiin, että haluamme kaikki mahdolliset tekniset apuvempeleet, kuten keulapotkurin ja -ankkurin, joista olisi apua kovassa sivutuulessa rantauduttaessa. Mestari on nihkeillyt tällaisten suhteen, ja olemme nyt itsekin tulleet siihen tulokseen, että kyllä sitä paattia vaan pitää opetella ajamaan ja oppia tuntemaan oma vene. Keula-ankkuri tosin on minimi ja peräankkuri on vielä pohdinnassa.

Kannen materiaali on toinen asia, joka on viime viikkoina pohdituttanut. Tiikki on suljettu pois lähinnä kustannussyistä, vaikkakin haluamme ajatella, että myös ympäristösyistä. Jäljelle jääneet vaihtoehdot täkin (huomaa jälleen uusi termi) suhteen ovat lehtikuusi, tammi, saarni tai iroko. Nyt vaikuttaa siltä, että kansi tehdään lehtikuusesta tai tammesta. Materiaalin tulee tietysti olla mahdollisimman kova. Toinen meistä on haaveillut puunruskeasta kannesta, mutta harmaantumiselle ei kuulemma mahda mitään.

Sisätilojen materiaaleista on helpompi päättää. Karneeraus (siis seinät) tulee joko mänty- tai lehtikuusirimoista ja turkki(lattia) saarnista, joka on näitä paljon kovempaa. Vielä näitäkin helpompaa on päättää värityksestä. Rimat vahataan kuultovalkoiseksi ja lattia harmaaksi. Maalit meitä neuvottiin unohtamaan.

Lasikuidutusta emme ilmeisesti pysty välttämään, mikä on tullut meille aikamoisena shokkina. Täkin päällekin vedetään yksi lasikuitukerros, jotta vesi ei varmasti pääse läpi, mikä on ollut tosi vaikea pala. Lasikuitu vedetään siis reelingin yli ja siihen reelinkirima päälle. (Nykyiset rautakaiteet korvataan puurimoituksella, jotta lapset eivät putoile laidan yli.) Zen on vakuuttanut, että kuitukerrosta ei silmin havaitse ja puun syyt jäävät näkyviin. Jalan alla se ei tietysti puulta tunnu. No, nyt olemme jo alistuneet tähän. Pitää vielä käydä tutustumassa tällaisiin paatteihin, jotta saadaan lisävarmuus päätökselle.

Olemme suunnitelleet sisätiloja muutenkin ja mallailleet sänkyjen ja kaappien paikkoja. Keulaan tulee yli kaksi metriä pitkä makuutila koko leveydeltä. Se erotetaan muusta tilasta todennäköisesti taiteovella. Sinne tulee myös skylet, jonka kautta pääsee tarvittaessa kannelle, kuten nykyisinkin. Toiseen päähän tulee keittiö ja näiden väliin sängyiksi muuntuvat sohvat ja ruokapöytä.

Se meistä, jolla lähtee aina lapasesta, ehdottelee Zenille jatkuvasti uusia ideoita, kuten Ruotsin laivalta tutut kääntyvät yläsängyt. Aina yhtä rauhallisesti Mestari selittää, miksi näin ei kannata tehdä, tai jopa kehittää ajatuksesta toimivamman version.

Sinnikkäästi yritämme myös ehdotella isolle konehuoneelle kaikenlaista muutakin käyttötarkoitusta. Hirveän kätevää olisi esimerkiksi säilyttää siellä polkupyöriä, saunaklapeja tai jopa rakentaa vessa sinne. Yhtä sinnikkäästi Zen torpedoi ideamme, ei suostu pienentämään tilaa sentilläkään, ja toteaa joka kerta, että ”Konehuone on laivan sydän”. Meitä kyllä ihmetyttää, paljonko siellä ihan oikeasti joutuu viettämään aikaa ja ähräämään.

Havanna on säännöllinen keskustelunaihe ruokapöydässä ja kolmevuotiaallakin on hyviä ehdotuksia remontin suhteen. Hän haluaa tulla kiinnittämään yhden riman karneeraukseen. Masto pitää maalata vaaleanpunaiseksi ja ripustaa siihen prinsessalippu (toisinaan kuvavaihtoehtona on Hello Kitty).

Paljon uutta, vaaleaa puuta on ilmestynyt Havannan sisuksiin, eikä se näytä enää niin masentavalta. Runko on suuritöinen, joten sen valmistuttua uusia osia alkaa ilmaantua toivottavasti vieläkin rivakkaampaan tahtiin. On tämä vaan hieno projekti!