Se muoto ja se nimi

”Lahjoitetaan troolari-projekti”. Kaikki kolme sanaa upposivat meihin. Varsinkin vauvavuoden univajeen ja New Yorkin matkan aikaeron pehmittäminä. Lahjoja on aina mukava saada, troolari oli meidän hullu unelmamme, emmekä ole koskaan pelänneet projekteja.

 

Seuraavassa hetkessä miehellä olikin jo myyjä luurin päässä. Puhelun jälkeen harkitsimme asiaa puoli tuntia ja soitimme takaisin kertoaksemme, että otamme haasteen vastaan. Myyjä pelotteli meitä parhaansa mukaan, mutta olimme vakuuttuneita, että tämä on meidän juttu. Luulen, että osasyy oli myös troolarin nimessä, joka vetosi erityisesti sikariharrastajamieheen.

 

Koko sinä viikonloppuna emme pystyneet puhumaan mistään muusta tai ajattelemaan mitään muuta. Mies suunnitteli laivalle house drinkiä ja minä ehdotin, että juhlitaan sillä meidän nelikymppiset. Mietimme, kannattaisiko rakentaa sauna. Ja tuleeko kannelle kaasu- vai hiiligrilli. Suunnitelmassamme kelluva kesämökkimme nököttäisi lähimmässä venesatamassa kävelymatkan päässä.

 

Huomasimme ilmoituksen torstai-iltana ja jo lauantaina meillä oli tiedossa hommaan mitä parhain venemestari. Kahdessa päivässä opimme jo tukun uusia sanoja ja google oli ahkerassa käytössä, tyyliin ”venesanasto reelinki”.  Halusimme tehdä kauppakirjan, joten hinnaksi sovittiin yksi euro ja paperit allekirjoitettiin seuraavalla viikolla. Pyörrytti, vatsaa nipisteli ja kurkkua kuristi samalla tavalla kuin ensiasuntoa ostaessa.

 

Homman todellinen luonne alkoi selvitä ainakin minulle vasta, kun viikkoa myöhemmin seisoin ensimmäistä kertaa Havannan kannella. Se ei ole vene. Sehän on laiva. Iso laiva. Miten sitä pystyy ohjaamaan? Miten sen saa pysähtymään?? Pelkästään kannella seisominen huimasi.

 

Sisätiloissa tajusimme, että edessä on paljon remonttia. Epäilimme, ettei koko hommaan ehkä kannattaisi edes ryhtyä. Venemestarimme on onneksi zeniläisyyden perikuva. Miehen kysymystulvan kohdatessaan hän vain myhäili eikä suostunut ottamaan kantaa veneen kunnosta suuntaan tai toiseen. Sama homma kahdella seuraavallakin kerralla. Odotellaan ja katsellaan. Annetaan rakenteiden kuivua. Vähänkö rasittavaa!

 

Muutaman viikonlopun aikana purimme rungon näkyviin, minkä jälkeen paatti on kuivatellut sateisessa kesässä pari kuukautta. Lopullinen tuomio siis oli, että ainoastaan runko jätetään ja sekin ilmeisesti lasikuidutetaan. Olen venemestarilta muutaman kerran ihmetellen kysynyt, mitä järkeä on lähteä rakentamaan venettä potkurin ympärille. Mitä Havannasta siis on jäljellä? Vastaukseksi olen saanut paljon myhäilyä ja yhden sanan:  ”Muoto”. Tämä on kuulemma joka tapauksessa ainoa oikea tapa kunnostaa vanha vene: purkaa se alkutekijöihinsä, jotta voi olla varma, mitä se sisältää.

 

Tässä siis ollaan: Meillä on veneen potkuri, muoto ja suureellinen nimi. Ja tavoite päästä ensi kesänä vesille. Odotamme malttamattomina, että projekti lähtee vihdoin huomenna toden teolla käyntiin, kun käytämme viimeisen yhteisen kesälomaviikkomme homman edistämiseen. Mestari Zenillä saattaa olla asiasta kuitenkin oma näkemyksensä...