Sahanpurua ja suunnitelmia

Melkein pari kuukautta on kulunut edellisestä postauksesta. Edistystä on kuitenkin tapahtunut: Mestari Zen on saanut valmiiksi lähes kaikki kaaret, joista puuttuu enää suunnilleen vain konehuoneen puoleiset neljä. Lähes kaikki kaaret siis menivät uusiksi. Ihmetellä saattaa, miten alus (huom. olemme oppineet, että tämä on oikea termi) oikein on pysynyt kasassa. Maestro mittailee puuta öögalla ja ”yleensä se on sit ollut siinä”. Vaikuttavaa. Kunnioitettavaa. Hämmentävää.

Kansi on edelleen paikoillaan, mutta sen tukirakenteita on tehty alakautta, kaikki uusiksi nekin. Mestari teki kannen muodosta hieman kaarevan ihan esteettisistä syitä. (Oikeasti, kuinka moni remppamies miettii tuollaisia!) Moottori ja polttoainetankit nostettiin ulos kanteen tehdyn reiän kautta. (”Uuteen” Havannaan tehdäänkin luukku, josta koneen saa mahdollisen vaihdon yhteydessä pois ilman kannen hajottamista.) Nyt etsinnässä onkin osaava metallimies, joka pystyisi hitsaamaan meille uudet rosteritankit. Vinkkejä otetaan vastaan!

Havanna on nyt lähes kokonaan huputettu ja lisäksi se on vedetty neljällä hihnalla kiinni pukkeihin. Näin olemme valmiina kohtaamaan syksyn ja talven myrskyt.

Blogihiljaisuudesta huolimatta olemme rampanneet siivoamassa ja kantamassa tavaroita vähintään joka toinen viikonloppu. Siitä on kuulemma ollut ihan kunnolla apua, kun Zen pääsee aina puhtaaseen paattiin ähräämään.  Rojua ja sahanpurua tulee kyllä tässä vaiheessa paljon!

Olemme myös miettineet kustannuksia ja lähinnä sitä, mistä voisi nipistää. Aluksi ajateltiin, että haluamme kaikki mahdolliset tekniset apuvempeleet, kuten keulapotkurin ja -ankkurin, joista olisi apua kovassa sivutuulessa rantauduttaessa. Mestari on nihkeillyt tällaisten suhteen, ja olemme nyt itsekin tulleet siihen tulokseen, että kyllä sitä paattia vaan pitää opetella ajamaan ja oppia tuntemaan oma vene. Keula-ankkuri tosin on minimi ja peräankkuri on vielä pohdinnassa.

Kannen materiaali on toinen asia, joka on viime viikkoina pohdituttanut.  Tiikki on suljettu pois lähinnä kustannussyistä, vaikkakin haluamme ajatella, että myös ympäristösyistä. Jäljelle jääneet vaihtoehdot täkin (huomaa jälleen uusi termi) suhteen ovat lehtikuusi, tammi, saarni tai iroko. Nyt vaikuttaa siltä, että kansi tehdään lehtikuusesta tai tammesta. Materiaalin tulee tietysti olla mahdollisimman kova. Toinen meistä on haaveillut puunruskeasta kannesta, mutta harmaantumiselle ei kuulemma mahda mitään.

Sisätilojen materiaaleista on helpompi päättää. Karneeraus (siis seinät) tulee joko mänty- tai lehtikuusirimoista ja turkki(lattia) saarnista, joka on näitä paljon kovempaa. Vielä näitäkin helpompaa on päättää värityksestä. Rimat vahataan kuultovalkoiseksi ja lattia harmaaksi. Maalit meitä neuvottiin unohtamaan.

Lasikuidutusta emme ilmeisesti pysty välttämään, mikä on tullut meille aikamoisena shokkina. Täkin päällekin vedetään yksi lasikuitukerros, jotta vesi ei varmasti pääse läpi, mikä on ollut tosi vaikea pala. Lasikuitu vedetään siis reelingin yli ja siihen reelinkirima päälle. (Nykyiset rautakaiteet korvataan puurimoituksella, jotta lapset eivät putoile laidan yli.) Zen on vakuuttanut, että kuitukerrosta ei silmin havaitse ja puun syyt jäävät näkyviin. Jalan alla se ei tietysti puulta tunnu. No, nyt olemme jo alistuneet tähän. Pitää vielä käydä tutustumassa tällaisiin paatteihin, jotta saadaan lisävarmuus päätökselle.

Olemme suunnitelleet sisätiloja muutenkin ja mallailleet sänkyjen ja kaappien paikkoja. Keulaan tulee yli kaksi metriä pitkä makuutila koko leveydeltä. Se erotetaan muusta tilasta todennäköisesti taiteovella. Sinne tulee myös skylet, jonka kautta pääsee tarvittaessa kannelle, kuten nykyisinkin. Toiseen päähän tulee keittiö ja näiden väliin sängyiksi muuntuvat sohvat ja ruokapöytä.

 Se meistä, jolla lähtee aina lapasesta, ehdottelee Zenille jatkuvasti uusia ideoita, kuten Ruotsin laivalta tutut kääntyvät yläsängyt. Aina yhtä rauhallisesti Mestari selittää, miksi näin ei kannata tehdä, tai jopa kehittää ajatuksesta toimivamman version.

Sinnikkäästi yritämme myös ehdotella isolle konehuoneelle kaikenlaista muutakin käyttötarkoitusta. Hirveän kätevää olisi esimerkiksi säilyttää siellä polkupyöriä, saunaklapeja tai jopa rakentaa vessa sinne. Yhtä sinnikkäästi Zen torpedoi ideamme, ei suostu pienentämään tilaa sentilläkään, ja toteaa joka kerta, että ”Konehuone on laivan sydän”. Meitä kyllä ihmetyttää, paljonko siellä ihan oikeasti joutuu viettämään aikaa ja ähräämään.

Havanna on säännöllinen keskustelunaihe ruokapöydässä ja kolmevuotiaallakin on hyviä ehdotuksia remontin suhteen. Hän haluaa tulla kiinnittämään yhden riman karneeraukseen. Masto pitää maalata vaaleanpunaiseksi ja ripustaa siihen prinsessalippu (toisinaan kuvavaihtoehtona on Hello Kitty).

Paljon uutta, vaaleaa puuta on ilmestynyt Havannan sisuksiin, eikä se näytä enää niin masentavalta. Runko on suuritöinen, joten sen valmistuttua uusia osia alkaa ilmaantua toivottavasti vieläkin rivakkaampaan tahtiin. On tämä vaan hieno projekti!

Huippuluokan moottori ja polttoainetankit myytävänä! Tarjoa!

Kauniita kaaria ja kannen tukia

Kauniita kaaria toiseen suuntaan

Rojua, rojua

Tuolta se moottori nostettiin

Katto pään päälle

Vietimme viime viikon Havannan naapurissa upeissa maisemissa. Miehen päivät kuluivat raksalla hikoillessa, kun muu perhe ui, marjasti ja piti majataloa. Meillä kävi liuta vieraita ihmettelemässä Havannaa ja päivittelemässä projektia. Heitä myös rekrytoitiin onnistuneesti talkoohommiin. Kelit suosivat koko viikon ja helteetkin alkoivat viimein. Raksalla kului vettä ja aurinkovoidetta, mutta siitä huolimatta mies muistutti hummeria ensimmäisestä päivästä lähtien.

Viikonloppu vain siivottiin ja vietiin veneestä purettua kamaa kaatopaikalle.  Jotain sentään säilytettiinkin, kuten köysiä ja koristeeksi vanhat pelastusrenkaat. Tähänkin meni parilta henkilöltä 8h aikaa. Tarkoitus on merkitä Exceliin jokainen työtunti ja jokainen euro, joka Havannaan uppoaa, jotta määriä voidaan sitten kauhistella eikä aika kultaisi muistoja.

Konehuoneesta purettiin kaikki mahdollinen irtain pois, paitsi rikkinäinen puimurin merimarinoitu moottori jäi vielä paikoilleen. Se nostetaan jossain vaiheessa ilmeisesti kannen kautta pois. Viiden akun irroittaminen ja rahtaaminen aiheutti jo sekin muutaman hikitipan.

Maanantaina alettiin rakentaa telineitä, joiden päälle viritellään suojapressut. Havannaa tosiaan työstetään talven yli ulkona rannassa. Voisi kuvitella, että telineiden rakentaminen on nopeaa touhua, mutta kun sen tekee tarkasti ja pitkästä laudasta, niin kyllä siinä aikaa menee ja toimistotyöläisen lihakset tulevat kipeiksi.

Mestari Zen näytti kyntensä ja hänen johdollaan homma eteni kuin juna, ilman harha-askeleita. Puuta kannettiin, sahattiin ja ruuvattiin ihan tosissaan ja sitä kului yhteensä noin 700 metriä (kantavat osat pattinkia ja loput laudasta). Melkoista palapelin kokoamista ja tosi hauskaa. Ei tuntunut työltä ollenkaan, varsinkin kun mestari taitaa myös huumorin.

Tiistaina tapahtui jänniä, kun Havannan 11 metrinen masto katkaistiin. Koko perhe seurasi ihaillen, kun nosturin ja kahden ammattilaisen voimin masto siirtyi oikein nätisti lepäämään Havannan viereen.

Olemme pohtineet, poistetaanko masto lopullisesti, mutta tulleet siihen tulokseen, että tilalle laitetaan joku viisimetrinen tötsä. Maston poisto oli Zenille kova pala ja hän totesikin, että vene ilman mastoa on kuin mies ilman ...  venettä. Purjeita emme aio käyttää, mutta esteettisyys ja riippumatto sitä edellyttävät. Tällä kölipainolla yhdestä purjeesta ei olisi juurikaan hyötyä.

Keskiviikkona väsättiin portaat, joista tulikin kahden toimistotyöläisen taidonnäyte. Rakennelmaa myös vahvistettiin entisestään. Torstaina vedettiin pressua päälle sen verran, ettei vesi pääse enää kannelle. Loput pressut laitetaan kun tämä helleaalto loppuu ja sateen uhka lähenee.

Mestarin taktiikkana on korjata paattia osissa eli sitä mukaa kun vastaan tulee korjattavaa, niin se laitetaan kuntoon. Ensimmäiseksi veistetään kaaret liimapuupalkista, jonka jälkeen ne vedetään keltapassivoiduilla ruuveilla kiinni. Zen pitää huolen siitä, että paatti pysyy kasassa. Kansi jätetään vielä paikoilleen, eikä poisteta, kuten olimme kuvitelleet, koska se toimii hyvänä työalustana.

Havannalla hengaillessa tuli tavattua monia veneilijöitä ja neuvoja paatin kunnostukseen suhteen on sadellut. On hyödyllistä kuulla erilaisia näkemyksiä ja vaihtoehtoja, mutta kyllä pitää olla tyytyväinen, että olemme saaneet projektiimme huippuammattilaisen, jonka osaamiseen ja näkemyksiin voimme täysin luottaa. Havanna on hyvissä käsissä.

Kesälomapäiviä on vielä pitämättä ja niitä poltellaan sitten Havannalla (ja otetaan mieluusti aina kaikki kynnelle kykenevät mukaan talkoisiin, palkkana lähinnä kaljaa ja grillausta sekä lupauksia tulevista hienoista, yhteisistä reissuista Havannalla).

Päivitellään blogia aina kun ollaan saatu jokin vaihe valmiiksi ja siirrytään seuraavaan.

Mastoa nostamassa

Rappuset helpottamaan kulkua

Runko alkaa olla valmis

Pressua päälle

Sade ei riivaa enää kantta

Se muoto ja se nimi

”Lahjoitetaan troolari-projekti”. Kaikki kolme sanaa upposivat meihin. Varsinkin vauvavuoden univajeen ja New Yorkin matkan aikaeron pehmittäminä. Lahjoja on aina mukava saada, troolari oli meidän hullu unelmamme, emmekä ole koskaan pelänneet projekteja.

 

Seuraavassa hetkessä miehellä olikin jo myyjä luurin päässä. Puhelun jälkeen harkitsimme asiaa puoli tuntia ja soitimme takaisin kertoaksemme, että otamme haasteen vastaan. Myyjä pelotteli meitä parhaansa mukaan, mutta olimme vakuuttuneita, että tämä on meidän juttu. Luulen, että osasyy oli myös troolarin nimessä, joka vetosi erityisesti sikariharrastajamieheen.

 

Koko sinä viikonloppuna emme pystyneet puhumaan mistään muusta tai ajattelemaan mitään muuta. Mies suunnitteli laivalle house drinkiä ja minä ehdotin, että juhlitaan sillä meidän nelikymppiset. Mietimme, kannattaisiko rakentaa sauna. Ja tuleeko kannelle kaasu- vai hiiligrilli. Suunnitelmassamme kelluva kesämökkimme nököttäisi lähimmässä venesatamassa kävelymatkan päässä.

 

Huomasimme ilmoituksen torstai-iltana ja jo lauantaina meillä oli tiedossa hommaan mitä parhain venemestari. Kahdessa päivässä opimme jo tukun uusia sanoja ja google oli ahkerassa käytössä, tyyliin ”venesanasto reelinki”.  Halusimme tehdä kauppakirjan, joten hinnaksi sovittiin yksi euro ja paperit allekirjoitettiin seuraavalla viikolla. Pyörrytti, vatsaa nipisteli ja kurkkua kuristi samalla tavalla kuin ensiasuntoa ostaessa.

 

Homman todellinen luonne alkoi selvitä ainakin minulle vasta, kun viikkoa myöhemmin seisoin ensimmäistä kertaa Havannan kannella. Se ei ole vene. Sehän on laiva. Iso laiva. Miten sitä pystyy ohjaamaan? Miten sen saa pysähtymään?? Pelkästään kannella seisominen huimasi.

 

Sisätiloissa tajusimme, että edessä on paljon remonttia. Epäilimme, ettei koko hommaan ehkä kannattaisi edes ryhtyä. Venemestarimme on onneksi zeniläisyyden perikuva. Miehen kysymystulvan kohdatessaan hän vain myhäili eikä suostunut ottamaan kantaa veneen kunnosta suuntaan tai toiseen. Sama homma kahdella seuraavallakin kerralla. Odotellaan ja katsellaan. Annetaan rakenteiden kuivua. Vähänkö rasittavaa!

 

Muutaman viikonlopun aikana purimme rungon näkyviin, minkä jälkeen paatti on kuivatellut sateisessa kesässä pari kuukautta. Lopullinen tuomio siis oli, että ainoastaan runko jätetään ja sekin ilmeisesti lasikuidutetaan. Olen venemestarilta muutaman kerran ihmetellen kysynyt, mitä järkeä on lähteä rakentamaan venettä potkurin ympärille. Mitä Havannasta siis on jäljellä? Vastaukseksi olen saanut paljon myhäilyä ja yhden sanan:  ”Muoto”. Tämä on kuulemma joka tapauksessa ainoa oikea tapa kunnostaa vanha vene: purkaa se alkutekijöihinsä, jotta voi olla varma, mitä se sisältää.

 

Tässä siis ollaan: Meillä on veneen potkuri, muoto ja suureellinen nimi. Ja tavoite päästä ensi kesänä vesille. Odotamme malttamattomina, että projekti lähtee vihdoin huomenna toden teolla käyntiin, kun käytämme viimeisen yhteisen kesälomaviikkomme homman edistämiseen. Mestari Zenillä saattaa olla asiasta kuitenkin oma näkemyksensä...